sunnuntai 8. syyskuuta 2013

h a l l o u m i



Juures - halloumisalaatti (20min 4hlö) kasvis

Tämä juuressalaatti on helppo ja todella nopea tehdä. Jos mielesi tekee pikaruokaa, niin kokeile ennemmin tätä. Pyttipannumainen valmistustapa ja sopivasti rouhittu mustapippuri tekevät tästä erinomaisen kilpailijan mille tahansa "nopealle" pikaruoalle. Itse en ole suuri lantun ystävä, mutta tässä ruoassa lanttu pääsee oikeuksiinsa. 

1 pkt halloumia
400 g porkkanaa
400 g juuriselleriä (tai palsternakkaa)
400 g lanttua
1 purjo
oliiviöljyä
(hyvälaatuista) balsamiviinietikkaa
hunajaa
suolaa
mustapippuria
1 rasia rucolaa

Laita 1,5 litraa vettä kattilaan kiehumaan. Kuori ja pilko sillä aikaa juurekset noin puolikkaan peukalon kokoisiksi palasiksi. Keitä juureksia suolatussa vedessä noin 7 min.

Pilko purjo ja paista se pannulla öljyssä. Valuta keitetyt juurekset ja lisää ne pannulle. Paista noin 10 min.

Pilko hallooumit noin sentin paksuisiksi viipaleiksi. Kuumenna toisessa pannussa öljyä ja paista halloumit n 2min per puoli. 

Sekoita 2rkl balsamiviinietikkaa ja hunajaa kipossa.

Mausta paistetut juurekset 1 tl suolalla ja vastarouhitulla mustapippurilla. Sekoita joukkoon rucola ja jaa annoksiin lautaselle. Asettele päälle halloumit ja kaada balsamico-hunajakastike päälle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi!:)

Muistathan kommentoidessasi, että kommenttisi sävy kuvastaa sen antajaa, joten haluat varmaan esiintyä asiallisesti ja ystävällisesti?