maanantai 30. syyskuuta 2013

c o s t e s

Tapasimme Jepsukan kanssa Style Plazan Sofian Hotel Costesin aulabaarissa roseelasillisen merkeissä. 






kengät azzedine alaïa / mekko zara / takki dries van noten / laukku céline

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

b a l m a i n



Olimme hiukan myöhässä kuvaamassa Balmainin show:n edessä, joten sain vain pari onnistunutta otosta sieltä. Illalla pääsimmekin sitten Balmainin jatkoille Hotelli Bristoliin ja niitä kuvia voi ihailla Instagramissa. Tapasin illan aikana mm. Scott Schumanin aka The Sartorialistin, Emmanuel Altin sekä Rosie Huntington-Whiteleyn ja Jason Statehamin. Täytyi ihan aamulla herätessä tarkistaa kännykästä etten vain nähnyt unta. 

perjantai 27. syyskuuta 2013

L ' A V E N U E





nilkkurit azzedine alaïa / hame marimekko satu maaranen
paita isabel marant / takki h&m / laukku céline 

Tässä ensimmäinen asukuva Pariisista. Jepsukka oli niin innoissaan kun tavattiin, että loput kuvat olivatkin sitten hiukan epätarkkoja.

p r e h e l s i n k i i n p a r i s

Keskiviikkona kävin täällä Pariisissa Pre Helsingin järjestämässä presentaatiossa. Tuli niin ylpeä olo meidän lahjakkaista suomalaisista suunnitteljoista ja oli hienoa päästä näkemään vaatteet läheltä sekä kuulla suunnittelijoiden inspiraationlähteistä. Jo etabloituneiden suunnittelijoiden lisäksi esillä oli Aalto yliopistosta vastavalmistuneiden kokoelmia. 


 Satu Maaranen
Satu Maaranen



 Lepokorpi

 Siloa&Mook
 Siloa&Mook

Sasu Kauppi


 Sophie Sälekari
Sophie Sälekari

 Huang Ting-Yun
Huang Ting-Yun

 Anna-Mari Leppisaari

Ilona Hackenberg

torstai 26. syyskuuta 2013

P F W D r i e s p a r t 2

Ja tässä loput Dries Van Notenin näytöksen edestä otetuista kuvista. Tästä löytyy legendoja niin Bill Gunninghamista Hamish Bowlesiin. Enjoy!















keskiviikko 25. syyskuuta 2013

P F W D r i e s

Tässä ensimmäisiä tyylibongauksia Pariisin Muotiviikoilta. Nämä kuvat on otettu Dries Van Notenin näytöksen edestä. Minulla on vielä toinen satsi kuvia saman näytöksen edestä, mutta postaan vähän myöhemmin.