torstai 1. elokuuta 2013

p i z z a


suussasulava juustoton pizza (maidoton!) 

1 annos pizzataikinaa (alla)
1 kg sipuleita suikaloituna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1 ruukkutimjami
3 laakerinlehteä
suolaa, pippuria
2 purkkia anjoviksia
purkki kivettömiä kalamata -oliiveja
1 punainen paprika viipaleina
oliiviöljyä

Tee ensin taikina ohjeen mukaan:

50 g hiivaa
2tl suolaa
3,5 dl vettä
7 dl durumvehnäjauhoja
0,5 dl oliiviöljyä

Liuota hiiva ja suola kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Anna kohota noin 30 min. Jaa taikina kahtia ja kauli se tasaiseksi ohueksi pizzapohjaksi uuninpellille.

Lämmitä 5 rkl oliiviöljyä kasarissa. Lisää suikaloidut sipulit, valkosipulit, timjami ja laakerinlehdet. Hauduta kannen alla miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kunnes sipulit ovat täysin pehmeitä. Mausta suolalla ja pippurilla. Huuhtele anjovikset. Jaa sipulimassa levyjen päälle tasaisesti (nouki laakerinlehdet pois). Lado päälle anjovikset, oliivit ja suikaloidut paprikat. Pirskottele pizzan päälle (ja erityisesti reunoille) oliiviöljyä. Paista pizzoja 220 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.


11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Tuo on todella jopa paremman makuinen kuin tavallinen juustopizza. Kannattaa kokeilla:)

      Poista
  2. Blogissani on sinulle haaste, jos haluat / ehdit tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara S! Käyn kurkkaamassa:)

      Poista
  3. Moikka Katri,

    Pakko kysyä vertaistuen vuoksi, että miten teillä meni toi maitoallergiarumba? Meillä minimies 4kk ja mulla on nyt ollut maidoton, munaton, vehnätön ja naudaton dieetti. Maito ja nauta vaikuttaa aiheuttavan allergiaa altistusten perusteella ja muut vielä testaamatta. Ja silti tuntuu, että ruokavaliossa on vielä noidenkin lisäksi joku itkuisuutta ja vatsavaivaa aiheuttava.

    Teillä ainakin onneksi sopii vehnä :) Pitsa näyttää herkulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Lotta!:) Kiitos kysymyksestäsi. Tällainen vertaistuki onkin huipputärkeää kun painii näiden allergiajuttujen kanssa. Minulla ainakin meinaa välillä usko loppua, että lapsi olisi jossain vaiheessa kunnossa, kun aina löytyy jotain joka vatsaa ärsyttää.
      Meillä pikkuinen on nyt hiukan reilu 6 kk ja meidän pitäisi taas varata uutta aikaa allergiaspesialistille. Olen antanut rintamaidon ja hypoallergisen korvikkeen lisäksi nyt pikkuhiljaa myös soseita. Jotenkin tuntuu, että soseissa on jotain allergisoivaa tai ainakin vatsaa ärsyttävää kun poika on niin hurjan itkuinen. Eli täytynee varmaan testata mitkä muut aineet aiheuttavat allergiaa. Meillä ei edes Neocate toiminut, vaan nyt syödään Neocate Advancea, joka on tarkoitettu yli 1 vuotiaille. Jokin öljy siinä perus-Neocatessa aiheutti allergiareaktion.
      Laita ihmeessä meiliä tyylialkemisti@gmail.com, jos haluat jutella lisää tästä allergia-aiheesta.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Näyttää ihanalta! Kannattaako tämä syödä heti tuoreeltaan vai voiko tehdä pari tuntia etukäteen tarjottavaksi esim juhliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju! Itse olemme syöneet sitä sekä tureeltaan, että ottaneet mukaan esim. purjehdusreissulle evääksi. Parhaimmillaan ihan tuoreeltaan!

      Poista
  6. Herre gud että tää oli HYVÄÄ! En ole maidottomolla dieetillä enkä edes mikään suuri pizzanrakastaja mutta tämä osui ja upposi. Kuusivuotias poikani veivasi taikinan, liekö sillä ollut osuutta asiaan. kiitos reseptistä, tätä tehdään toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtava kuulla että maistui! Tästä on tullut hitti meidänkin perheessä.

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi!:)

Muistathan kommentoidessasi, että kommenttisi sävy kuvastaa sen antajaa, joten haluat varmaan esiintyä asiallisesti ja ystävällisesti?