perjantai 9. elokuuta 2013

i n s t a w e e k


Tässä vielä perjantain kunniaksi muutamia otteita Instagram -viikostani. 
1) Ihmettelin vauva.fi -foorumilta tullutta yleisöryntäystä ja huomasin, että minusta (ja kaulani pituudesta) oli aloitettu ihan oma keskustelu.
2, 3) Miehen töihinpaluun kunniaksi söimme alkupalaksi kampasimpukoita ja pääruoaksi naudan ulkopaisti -pastaa.
4) Kuva lounaastani, eli itse leivottu grahamsämpylä, joka oli voideltu majoneesilla ja jonka päälle oli siivaloitu luomukanaa, sekä maustettu timjamilla ja fleur de sel:llä. Olin ihan täpinöissäni kun itse Sikke Sumari (olen fani) tykkäsi kuvasta!
5) Sain kutsun Gloria -lehdeltä Helsinki Fashion Weekendiin. Olisin joka tapauksessa ostanut liput näytökseen (niinkuin joka vuosi), mutta nyt pääsen muotijuhliin ihan kutsuttuna, woohoo!
6) Kävimme pyörällä Manin kanssa Koirasaaressa uintiretkellä.
7) Poimin tuoreita vadelmia aamumyslin joukkoon.
8) Ostimme vihdoin syöttötuolin. Kiitos vaan kaikille suosituksista, päädyimme lopulta Stokken Tripp Trappiin. 
9) Ja sain sen Isäni avulla koottua kasaan. Nyt suunnittelen päällystäväni nuo pehmusteet eri kangasvaihtoehdoilla. Odottelen kuumeisesti Johanna Gullichsen -vahakangasta...
10) Instaweek huipennus, itse Elin Kling tykkäsi StyleBy -reinstastani! 

Tässä ei edes ollut kaikki se mitä instagrammissa tapahtuu, joten muistakaa seurata sielläkin, niin näette mm. minkä suomalaismerkin bomber -takin ostin tai minkälaiset verhot meille on tulossa työhuoneeseen!

15 kommenttia:

  1. Voi apua tuota keskustelua! Jokainen tuntuu vuorollaan saavan osansa.
    Kauniita kuvia jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Teit niin tai näin niin aina tulee kuraa niskaan. Siksi noista ei kannata välittää!

      Poista
  2. Ihana kun tuolla oli kivoja viestejä kuitenkin. Vauvapalsta on loppujen lopuksi aika oikeudenmukainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, onneksi elämme maassa jossa on sananvapaus! :)

      Poista
  3. Huh, huh mitä tekstiä tuolla Vauva-foorumilla. Onneksi siellä on sentää jokunen puolustajakin. Minusta ainakin asukuvat on kivoja. Ja minun mielestä jokainen saa pukeutua niin kuin tahtoo ja mikä tuntuu itsestä kivalta. Kateellisten panettelua moinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tanja! :) Omastanikin mielestä monipuolisuus on rikkautta.

      Poista
  4. Wohou, sinulla on ollut vilkas viikko ja kohdat 1, 4, 5 ja 10 kertovat ainakin entistäkin suuremmasta nousukiidosta :) Ja herttaista porukkaa nuo kotiäidit ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kyllä, ihmettelin itsekin jälkeenpäin miten viikossa ehtikin tapahtua noin paljon! Naiset osaavat kyllä olla niin ilkeitä toisilleen. Itse uskon naisten pystyvän parempaan. Ilkeydellä kun ei rakenneta mitään positiivista.

      Poista
  5. Huh, vauvapalstoilta ei saa kuin pahan mielen. Kierrän ne kaukaa ;) Ah nuo ruokakuvat..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niinpä, minäkin eksyin tuonne kun ihmettelin sieltä tulevaa kävijävirtaa. Luin pari muutakin ketjua ja huh mitä ruotimista! Minä pääsin aika helpolla:)

      Poista
  6. Voi jestas noita vauva-lehden juttuja (en käynyt lukemassa, mutta voin kyllä kuvitella...). Kateus on kamala asia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehtaisivatkohan omalla nimellä ja naamalla huudella tällaisia, tuskinpa. Tämä taitaa olla tällainen bloggauksen huono puoli, mutta onneksi hyviä puolia on niin paljon!:)

      Poista
  7. All in all mahtava viikko, Sikke ja Elin lyö laudalta "pitkäkaulaiset" elämäänsä kyllästyneet äidit any day.

    Tämä äiti kiittää taas inspiroivista asukuvista! Sellainen muuten kiinnostaisi, että mietitkö kauan asujasi ja laitatko esim. tulevan päivän vaatteet edellisiltana valmiiksi vai oletko enemmän nopea fiilispukeutuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiitos hurjasti kannustavista sanoistasi!
      Olen aika lailla fiilispukeutuja. Vain vaatetta/asustetta hankkiessani mietin tarkkaan onko se sopiva lisä vaatekaappiini. Yleensä viime hetkellä menen vaatekaappiin ja mietin mikä vaate voisi olla hyvä ko. tilaisuuteen / päivään. Ja sitten ryhdyn kokeilemaan ja rakentamaan. Toivon kyllä, että olsi aikaa miettiä jo edellispäivänä. Harvemmin kuitenkin on sitä aikaa.

      Poista
  8. Kivoja kuvia! Harmillista että osuit tuolle järkylle vauvapalstalle. Keskustelupalstoilla taitaa pyöriä ihmisiä, jotka ovat niin hukassa itsensä kanssa, että pahaa oloa täytyy purkaa muihin. Olet upea ilmestys juuri sellaisena kuin olet ja onnellisen näköinen. Ehkä tätä on vaikea sulattaa, jos ei arvosta itseään. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi!:)

Muistathan kommentoidessasi, että kommenttisi sävy kuvastaa sen antajaa, joten haluat varmaan esiintyä asiallisesti ja ystävällisesti?